Ostoskori

Sokerijuurikkaasta valmiiseen sokeriin: KSB tarjoaa pumppuja ja venttiileitä sokerinvalmistukseen

Sokerinvalmistus alkaa sokerijuurikkaan nostosta, joka aloitetaan yleensä syyskuun puolivälissä ja kestää pääsääntöisesti 80–110 päivää. Tänä aikana tuotannon on toimittava mahdollisimman häiriöttömästi, jotta koko sokerinvalmistusprosessi ei keskeytyisi. Ja mahdollisessa vikatilanteessa huollon ja varaosien on oltava nopeasti saatavilla.

Sokerinvalmistukseen sisältyy useita nesteprosesseja, kuten esimerkiksi leike-mehuseoksen pumppaus uuttotorniin tai veteen liuenneiden sokerikiteiden siirto. Monimutkaiset prosessit vaativat yksilöllisiä järjestelmäratkaisuja ja ennen kaikkea teknologisesti soveltuvia ja edistyneitä tuotteita.

Monet KSB-komponentit voidaan mukauttaa kohdistetusti tässä mainittuihin vaatimuksiin. Esimerkiksi keskipakopumppu KWP voidaan toteuttaa erikoismateriaaleilla hankaaville aineille, kuten kalkkimaito, liete tai likainen pesuvesi. KSB tarjoaa niihin, mutta myös muihin pumppuihin (esimerkiksi Etanorm tai MCKP), sopivia talon sisällä kehitettyjä ja valmistettuja liukurengastiivisteitä (mukaan luettuna huuhtelujärjestelmä), jotka on suunniteltu erityisesti tätä käyttötarkoitusta varten.

Näin KSB tarjoaa sokerinvalmistuksen jokaiseen vaiheeseen sopivat pumput ja venttiilit – juurikkaiden pesusta uuttamiseen ja kiteytykseen.

Sokerijuurikasmehu ja kiteytetty sokeri

Sokerijuurikasmehusta kiteytettyyn sokeriin – KSB tarjoaa ratkaisut tuotannon jokaiseen vaiheeseen.

Olipa kyseessä elintarvikkeet tai teollisuus, KSB tarjoaa vankkarakenteisia  pumppuja ja venttiileitä tärkkelyksenvalmistukseen

Alueesta ja siellä vallitsevista ilmasto-olosuhteista riippuen tärkkelystä valmistetaan maissista, perunoista, vehnästä, herneistä tai myös maniokista. KSB tarjoaa tärkkelyksenvalmistuksen jokaiseen sovellukseen sopivan ratkaisun raaka-aineena käytettävästä kasvista riippumatta. Tästä on etua erityisesti OEM-valmistajille, joiden tuotteita toimitetaan erilaisiin käyttöolosuhteisiin.

Tärkkelyksentuotanto muodostaa maailmanlaajuisesti kasvavat markkinat. Elintarviketeollisuuden tärkkelyksen hygieenisen valmistuksen ohella on muitakin suuria kuluttajia: niin kutsutun teknisen tärkkelyksen käyttöalueet ulottuvat rakennusmateriaalien ja pahvin valmistuksesta tekstiiliteollisuuteen, kosmetiikkaan ja farmasiaan.

KSB:n etuna on, että kokonaisratkaisujen tarjoajana sillä on sopivat tuotteet ja huoltoratkaisut kaikkiin käyttötarkoituksiin ja jokaiseen tuotantovaiheeseen.

KSB:ltä saat kaikki tarvittavat tuotteet ja palvelut yhdestä paikasta.

KSB:llä yhdistyvät monivuotinen tuote- ja prosessiosaaminen sekä laaja tuotevalikoima. Tämä tarkoittaa, että KSB ei toimita kaikkia tarvittavia pumppuja ja venttiileitä vain ydinprosesseille, vaan myös oheislaitteille, eli sokerin- ja tärkkelyksenvalmistuksen apuprosesseille.

Monet komponentit voidaan räätälöidä loppukäyttökohteen vaatimusten mukaan. Esimerkiksi keskipakopumppu KWP on saatavilla monissa eri materiaaliversioissa ydinprosessissa käyttöä varten, muun muassa hankaaville aineille, kuten kalkkimaito, liete tai likainen pesuvesi. Lisäksi erityisesti kyseiseen käyttötarkoitukseen ja pumpputyyppiin sovitetut KSB:n liukurengastiivisteet takaavat pitkät käyttöiät.

Etuja täydentää maailmanlaajuisesti toimiva KSB-huoltoverkko. Huoltoon, kunnossapitoon ja korjaukseen on käytettävissä nopeasti yli 3 000 asiantuntijaa yli 170 huoltokeskuksessa.

Valikoimamme

KSB tarjoaa monenlaisia tuotteita nesteiden siirtoon eri prosessialueilla, kuten esimerkiksi:

  • puhdas ja likavesi sokerijuurikkaiden pesussa ja sokeriruo’on käsittelyssä
  • leike-mehuseoksen siirto leikkeen valmistuksessa
  • sokerijuurikasmehun siirto mehun valmistuksessa
  • hankaavan kalkkimaidon siirto mehun puhdistuksessa
  • ohut- ja paksumehun valmistus
  • kiteiden muodostus sokerikeittimessä
  • sokerin puhdistus


Esimerkkejä siirrettävistä aineista:

  • sokerinvalmistus sokerijuurikkaasta ja sokeriruo’osta
  • ohutmenu, paksumehu
  • kidesokeri
  • puhdistettu sokeri
  • sokerisiirappi
  • prosessivesi
  • syöttövesi
  • käyttövesi
  • tärkkelysmaito
  • tärkkelysliete
  • tärkkelyssuspensio
  • prosessivesi
  • alkoholit
  • CIP-emäkset, hapot
  • jätevesi

Edut

  • Luotettavat ja pitkäikäiset tuotteet

  • Asiakas- ja tarvelähtöiset tuotteet

  • Raaka-aineen valmistelusta ja uuttamisesta tärkkelyksen konsentroimiseen kaikki tuotteet yhdestä paikasta

  • Käyttötarkoituskohtaiset juoksupyöräversiot (suljettu, avoin, puoliavoin) parhaana mahdollisena ratkaisuna

  • Digitaaliset ratkaisut pumppujen valvontaan ja käytettävyyden takaamiseen

  • Maailmanlaajuisesti saatavilla oleva palveluverkko

  • Parhaalla mahdollisella tavalla pumppuun ja käyttötarkoitukseen sovitetut KSB:n omat liukurengastiivisteet

  • Omat materiaalit (Noridur, Norihard jne.) vaikeisiin, kiintoainepitoisiin prosesseihin

  • Vuosien kokemus ja asiantuntemus

Löydä nyt sopivat pumput sokerinvalmistukseen ja tärkkelyksentuotantoon

KSB tarjoaa erilaisia tuotteita, jotka on suunniteltu erityisesti tiettyihin korkeisiin vaatimuksiin.

Löydä nyt sopivat venttiilit sokerinvalmistukseen ja tärkkelyksentuotantoon

Energy efficiency consulting (Fluid Future) for pumps and valves

Energiatehokkuuden neuvontapalvelut

FluidFuture® auttaa sinua optimoimaan laitteistosi energiatehokkuuden neljässä vaiheessa. KSB:n järjestelmällinen toimintatapa takaa mahdollisimman suuren energiansäästön.

  • Järjestelmällinen analyysi
  • Selkeät toimintaa koskevat suositukset
;